Punainen kirppujen syömä siivooja

Eilinen päivä oli osaltani hieman tapahtumarikkaampi, kuin peiton alla sairastelevan Johannan. Päivä alkoi roskatalkoilla, jonne tuli sankoin joukoin ihmisiä. Varsinkin lapset olivat hyvin innostuneita ja riitelivät keskenään kuka saa siivota eniten. Kinaa tuli niin kottikärryistä, haravoista kuin hansikkaistakin. Välillä käsistäni suoranaisesti revittiin harava ja jäin sitten itse tumput suorina ihmettelemään, että millä nyt sitten siivotaan. Aloitimme Kër Soda koulun edestä, jossa odotti jo runsaslukuinen oppilasjoukko.
Kuvassa yksi viidestä opetusluokastamme.

Lapset kyselivät, että missä on Johanna ja kerroin, että opettajatar on sairaana kotona. Kun aloitimme siivouksen, lapset halusivat pitää kädestä kiinni siivouksen lomassa ja tulivat aina samaan nurkkaan haravoimaan. Lapset ovat kyllä aivan ihastuttavan söpöjä. Kadulla on kiva kulkea, kun koko ajan huudellaan: "Bonjour Johanna et Hanna" Omar on jo vähän katkera, kun ollaan niin suosittuja korttelissa :)

Mutta takaisin siivoustalkoisiin... Jatkoimme siivousta meidän kadulla ja lopetimme puolen päivän tienoilla. Oli tosi mukavaa, kun talkoot keräsivät ihmisiä ja kaikki tuntuivat olevan innostuneita. Roskien siivoaminen hiekasta oli suhteellisen vaikeaa, koska lapiossa oli yleensä enemmän hiekkaa ja kiviä, kuin roskia. Mutta kyllä siivouksen edistyessä taidot harjaantui ja lopulta taisin noukkia roskia lähinnä käsin... :) Albert tuli myös innokkaana näyttämään, kun oli löytänyt hiiren. En kylläkään ottanut innostusta hirveän iloisena vastaan.

Siivouksen jälkeen päätettiin lähteä Marian kanssa rannalle lepäilemään. Lähdettiin ihan kahdestaan car rapideilla N'goriin. Mentiin vain kadun varteen seisomaan ja kuunneltiin koska joku ajoneuvoista huusi menevänsä rannan suunnalle ja takaisin tultiin samalla menetelmällä. Oli kyllä aika jännää, mutta selvittiin hyvin...kerran tosin meinasin jäädä mopon alle... Oltiin löhöilemässä pari tuntia ja Satu tuli avomiehensä Tuomaksen kanssa myös seuraamme. Käytiin vähän vielä kyläilemässä niiden kattohuoneistossa. Oli ihanaa olla vähän vapaalla ja Maria ruskettui kivasti, itse paloin kirkkaan punaiseksi ja nyt on vähän tukala olla. Lisäksi punaisuuteni on aiheuttanut runsaasti hupia kaikille muille.

Johanna oli jo eilen illalla paremmassa kunnossa ja tänään ollaan jatkettu työntekoa. Tosin mun iltapäivän oppitunti ei taaskaan sujunut yhtä mallikkaasti, kuin Johannan aamupäivän tunti, koska Modu eli luokan opettaja oli kadoksissa. Onneksi Omar tuli pelastamaan meidät pulasta ja opetti iltapäivänkin ryhmää. Tosin ennen tunnin alkua luokassa oli jonkinlainen kärhämä, mutta en kyllä saanut selville mikä sen aiheutti. Tehtiin ryhmien kanssa kylttejä tiistain mielenosoitusta varten ja niistä tuli kivoja ja värikkäitä. Oltiin myös iltapäivällä ampumassa niittipysyllä mainoksia sähkötolppiin. Pitäisi vielä tehdä lisää kylttejä ja iso banderolli lakanasta. Laitan niistä sitten kuvia myöhemmin. Alla kuva viime viikolta, kun tehtiin itse paperia kierrätysmateriaaleista. Lapset sitten koristelivat niitä vielä kasveilla.

Oppituntien jälkeen mentiin Babskun huoneeseen katsomaan telkkaria ja syömään jogurttia. Telkkarista tuli taas hassuja musiikkivideoita ja senegalilaista tanssia. Nyt Johannalla on vielä atk-opetusta, mutta onneksi huomenna päästään taas lepäilemään rannalle oppituntien jälkeen. Pitänee kyllä pysytellä visusti varjossa. Huomenna Babsku lupasi laittaa aamulla pommin meidän huoneeseen eli tappaa jotenkin ikävät kirput. Ne on syönyt meidät kyllä aika totaalisesti ja alkaa jo vähän hirvittää, että mitä tauteja ne levittää. Mutta nyt takaisin kirppujen pariin!

Vihdoinkin kuvamateriaalia.

Tässä muutama kuva menneiltä viikoilta. Niitä ei ole paljoa, koska suurin osa on rikkinäisessä muistitikussa. Sain tänään uuden, joten pääsin lataamaan Satun ottamat kuvat itselleni. Uuden muistitikun myötä toivottavasti myös kuvamateriaalin ottaminen tehostuu :)

Kuva ensimmäisestä naistenillasta. Paikalliset naiset ovat tosi kauniita ja persoonallisia sekä erittäin hyviä poseeraamaan.

Babsku remppaamassa keskuksen ateljeeta.

Autoin maalaamaan kirjaston tuolit, joista tuli pastellinväriset ja tosi söpöt. Onnistuin maalaamisessa kohtuullisen hyvin Satun erinomaisella opastuksella.

Johanna nauttii ilta-auringosta meidän terassilla. Kuva on niin nätti, että oli pakko laittaa :)

Apua, ötökkä!

Monia suomalaisia huolettaa ennen Senegaliin tuloa se, millaisen hyönteismaailman täällä saa vastaansa. Ainakin Hannan kanssa keskusteltiin aiheesta melko paljon ennen matkaa. Koska kyse on Afrikasta, monet pelkäävät jättikokoisia hämähäkkejä - niitä ei kuitenkaan täällä Dakarin seudulla ole. Viime vuoden Senegalin matkalla eniten harmaita hiuksia aiheuttivat torakat, jotka vilistivät ympäri vuokratalomme lattioita ja seiniä. Ja torakat ovat täällä suuria! En ole mitannut, mutta sanoisin että helposti ainakin 4 cm:n pituisia, ilman tuntosarvia. (Tosin aina kun Hannaa vastaan tulee vessareissulla torakka, niin se on jostain syystä suunnilleen ihmisen pään kokoinen, kuulemma.)

Täällä keskuksessa näkyy harvoin torakoita, vessassa ja keittiössä joskus. Tai kyllähän niitä varmaan täällä meidän huoneessakin öisin vilistelee, mutta niin kauan kun nukkuu turvallisesti hyttysverkon suojassa näkemättä niitä, niin ei haittaa. Pojat pelottelivat, että sitten kesäkuussa, kun tulee oikein kuuma, niin torakoita on paljon enemmän kuin nyt. Mutta Babacar kertoi onneksi tukkineensa jonkun viemäriaukon tuolta alakerrasta, niin ettei niitä tulisi tänne keskukseen ihan hirveästi.

Suurempana vaivana ovat viime aikoina olleet ötökät, jotka yöllä syövät käsiin ja jalkoihin pieniä mäkäräisen pistoksen näköisiä näppyjä, jotka usein ovat siististi rivissä. Olemme leikkisästi kutsuneet näitä järjestelmällisiä tyyppejä kirpuiksi, mutta oikeastaan ei ole edes tehnyt mieli tietää, mistä elukasta on kyse. Tänään aamulla kuitenkin sain tietää, kun viime päivien työnteko flunssasta huolimatta kostautui, ja kuumetta oli sen verran, että Hanna kielsi minua osallistumasta siivoustalkoisiin. Koska olen viettänyt päivän sängyssä torkkuen, pääsin tekemään lähempää tuttavuutta kutsumattomien petikavereiden kanssa ihan päivänvalossa - ja kyllä, kirppuja ovat. Eikä niitä meinaa saada millään hengiltä! Hyppelevät vaan. Vähän alkoi ällöttää, vaikka erilaisten hyönteisten läsnäoloon täällä onkin ollut jo pakko tottua. Täytyy vissiin vaihtaa lakanat, vaikka en tiedä auttaako se mitään. Missäköhän ne kirput asuvat? Patjan sisällä?

Tänään on ollut ihmeellisen hiljainen päivä, koska en ole jaksanut raahautua muualle kuin vessaan täältä meidän huoneesta. Tällaisia päiviä täällä on harvoin, että istuu yksinään sisällä. No, on minulla toki käynyt vieraita täällä; ensin joitakin tyttöjä Kër Soda -koulusta ilmeisesti
Albertin lähettäminä, sitten Albert itse, sitten myös Babacar on käynyt pariin otteeseen, ja tietysti lempilapseni Abdou, jonka kuvakin on täällä blogissa (tosin silloin Abdoun nimi ei ollut vielä selvillä). Laura on muuten myös uudelleen kipeänä, ja meni eilen illalla sairaalaan hoidettavaksi. Vielä ei tiedetä, mikä tauti on kyseessä, mutta toivottavasti menisi pian ohi. Toivon itsekin kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että parantuisin viimeistään tiistaiksi, jottei vapunpäiväksi suunniteltu lasten mielenosoitus ja keskuksessa järjestettävä ympäristöaiheinen teemapäivä mene minulta sivu suun.

Jäähyväisiä

Eilinen päivä oli aika rankka, kun yritin flunssan kourissa tehdä töitä. Raahauduin aamulla kouluun, jossa oppitunnit menivät vielä ihan hyvin, mutta sitten lähdin kahden koulun opettajan kanssa kiertämään naapuruston koteja. Järjestämme nimittäin lauantaina siivoustalkoot Kër Soda -koulun edessä kulkevalla kadulla, joten kävimme nyt informoimassa kaikkia kadun varrella asuvia perheitä talkoista. Albert ja Pascal yrittivät myös hienovaraisesti pyytää perheitä osallistumaan jatkossa kadun kunnossapitoon mm. siten, että he eivät heittäisi jätevesiään kadulle. Vaikea pyyntöhän se tavallaan on, sillä kun ei ole viemäriä, niin monet naiset eivät ehdi eivätkä jaksa kiikuttaa jätevesiä mihinkään kauemmas. Kierrettyämme kaikki talot olin aivan poikki, varsinkin kun piti yrittää kaikkien kanssa vaihtaa pari sanaa wolofiksi. Menin kotiin ja nukuin kolme tuntia.

Illalla pidin vielä kaksi atk-tuntia peräkkäin, vaikka olo oli edelleen tosi voimaton. Tosin molemmat olivat yksityistunteja, mikä on kohtuullisen helppoa verrattuna maanantain atk-tuntiin, jolloin oppilaina on viisi 12-14 -vuotiasta tyttöä. Minusta on vaivihkaa tullut siis myös atk-opettaja. Todella huvittavaa. Hyvä kun osaan itse edes tätä blogia käyttää. ;) Mutta tietokoneen käyttö on sellainen juttu, minkä kaikki täällä haluaa oppia, nyt jo joudun sanomaan joillekin innokkaille oppilaille, etten ehdi opettaa heitä. Opetukselle on siis tilausta, ja lisäksi se kannustaa ihmisiä opettelemaan luku- ja kirjoitustaitoa, jotta voivat kommunikoida ulkomailla asuvien sukulaisten ja tuttujen kanssa. Eiliset oppilaani olivatkin Souleymanin aikuisille pitämästä lukutaitoryhmästä.

Satun ja Lauran jäähyväisbileet sujuivat mukavasti eilen, vaikka kaikki olivatkin väsyneitä (eli ei mitään uutta auringon alla - koskahan me ei oltais väsyneitä?). Naisia ei kyllä oikein ilmaantunut paikalle, ennen kuin kävin kiskomassa naapurintytöt telkkarin edestä juhliin (naiset olivat ilmeisesti luulleet, ettei heitä ollut kutsuttu). Kaikki ruoka hävisi parempiin suihin silmänräpäyksessä, ja sitten vähän tanssittiin. Aiheutin pienen hälinän, kun menin vahingossa ehdottamaan Simon ja Baban reggae-bändin nimeksi "torakka" (wolofiksi mboot). Oikeasti tarkoitukseni oli pyytää heitä tekemään ympäristöstä kertova laulu, jossa esiintyisi torakka.

Onneksi Satu ja Laura eivät vielä lähde kokonaan pois, vaan ovat Senegalissa vielä kaksi viikkoa. Noin kivoja kämppiksiä tulee kyllä silti ikävä: keneltä me nyt pihistetään karkkia ja juustoa? No, Maria ja Paula jäävät tänne meidän seuraksi vielä pariksi viikoksi. Myös Minna Maija ja Ritva lähtevät tänään, joten jäähyväisiä jätetään oikein urakalla.

Babacar on ilmeisesti jossain vaiheessa opetellut kutsumaan residenssiläisiä

syömään huutelemalla suomeksi "ihanat tytöt syömään". Nyt litaniasta osa on unohtunut, ja juuri äsken kajahti huuto: "ihannaa! syömään!", joten pitää tästä mennä.

Huomisen kuvat...

Tässä ne huomisen kuvat...eli ei kuvia...edelleenkään. No nyt on sentään kelpo selitys olemassa, mun muistitikku meni mystisesti rikki. Ihan uskomaton tuuri, koska mun edellinen muistitikku rikkoutui juuri ennen Senegaliin lähtöä. Olen ollut kovin laiska kuvaamisen suhteen ja tarkoituksenani oli laitaa Satun ottamia kuvia, kun olen siirtänyt ne ensin muistitikulle. Suunnitelmiin tuli nyt pieni viivästys, mutta pelastuksekseni Satun avomies tuo mulle uuden muistitikun Suomesta ja onneksi vieläpä huomenna. Saadaan myös muita tuliaisia, kuten salmiakkia, marianneja ja purkkaa. Tilasin myös poikaystävän, mutta se ei kuulemma mahtunut matkalaukkuun :)

Tänään on Satun ja Lauran viimeinen ilta täällä keskuksessa, huomenna ne muuttaa avomiestensä kera N'goreen. Niinpä tänään on tiedossa juhlat, koska tytöt on valmistaneet aivan ihanaa salaattia, patonkia ja poppareita. Me käytiin aiemmin tänään Johannan kanssa torilla ostamassa 40 munkkia ja sokeroitiin ne itse kotona. Myyjä oli varmaan aika onnellinen, kun sai myydyksi niin monta munkkia kerralla. Ostettiin munkit siis kadunvarrella istuvalta naiselta, joka paistoi niitä pienessä kattilassa. Meidän tarkoitus oli tehdä täytekakku, mutta raaka-aineiden löytäminen täältä läheltä ei ole mahdollista. Kauempana on kyllä länsimaalaisia kauppoja, mutta ei jaksettu raahautua sinne. Käytiin yhtenä päivänä sellaisessa ja siihen meni koko päivä. Kaupassa oli kyllä tosi hyvä valikoima länsimaalaisia tuotteita, joiden hinta oli aika kallis, mutta ei oikeastaan haluttu ostaa sieltä mitään.

Maanantaina mulla oli känkkäränkkä päivä, joten jätin Johannan ahertamaan keskukseen ja lähdin Satun ja Lauran kanssa Dakarin keskustaan, jossa tavattiin Veera ja Sidibe. Shoppailtiin kankaita, korutarvikkeita ja huiveja sekä käytiin herkuttelemassa jätskibaarissa. Keskustassa oli kyllä aika hulina ja kaikenlaista oli myytävänä, joten oli ihanaa lähteä takaisin kotiin. Veera ja Sidibe neuvoi meille bussin, joka tulee tohon viereiselle Shellille. Bussi oli täynnä ihmisiä ja liimauduttiin toisiimme. Matka kesti noin tunnin ja eteneminen oli äärimmäisen hidasta. Lisäksi tuli pimeää eikä meillä ollut pienintäkään käsitystä missä ollaan. Oltiin tosi isolla tiellä ja viereinen nainen kuuli keskustelustamme missä oltiin jäämässä pois ja ystävällisesti ilmoitti, että nyt on meidän pysäkki. Jätiin sitten pois ja tönötettiin yht'äkkiä keskellä isoa tietä pilkkopimeässä, koska erehdyksissä bussi ei tullutkaan Shellille. Katselin sitten ympärille ja tien reunassa seisoi yksi ainoa iso auto ja tuulilasin takana istui kaksi miestä, joilla oli päässään valkoiset huput, joissa oli reiät vain silmien ja suun kohdalla...arvatenkin pelästyin ihan pikkuisen. Pompittiin vastaantulijoiden neuvosta tien toiselle puolelle ja saatiin onneksi taksi, joka kuskasi meidät Shellille, joka sijaitsi tosi lähellä. Päästiin loppujen lopuksi takaisin kotiin ehjinä ja helpottuneina ja säästettiin rahaa yhteensä noin 1,5 euroa, kun haluttiin olla omatoimisia ja käyttää julkisia liikennevälineitä...!

Meidän tupa on edelleen hyvin altis erilaisille sairauksille. Meillä on Johannan kanssa kummallakin ikävä flunssa, enkä päässyt tänään koululle opettamaankaan vaan Johanna joutui menemään yksin. Lisäksi juuri tänään toinen lopetettavista luokista teki jonkinlaista koetta ja Johanna joutui odottamaan lähes tunnin, että pääsee opettamaan. Huomenna kyllä raahaudun vaikka väkisin mukaan. Juhlat alkavat pian, joten täytyy valmistautua, jotta jaksaa pysyä tolpillaan. Laitan kuvia sitten myöhemmin... :)

Kootut selitykset

Blogin päivittäminen on minullakin ollut joka päivä aikomuksena, mutta jäänyt aina tekemättä muiden kiireiden sekä netti- ja sähkökatkojen takia. Tämäkin juttu on ollut melkein valmiiksi kirjoitettuna jo monta päivää, mutta aina kun illalla istun koneen ääreen, niin heti kohta joku tulee juttelemaan ja sitten lähdetään käymään jossakin tai sähköt menee tai pitää hoitaa jotain toisten ihmisten asioita. Minusta on tullut yhdistetty valokuvaaja ja atk-tukihenkilö; koko korttelin nuoret ravaavat pyytämässä, että otan heistä valokuvia ja sitten autan laittamaan niitä blogeihin ja lähettelen ties minne. No, täällä ei monellakaan paikallisella ole digikameraa, joten ihan kiva, että voi olla avuksi.

Ensimmäisen viikon ympäristökasvatustunnit Kër Sodan koulussa on pidetty. Kyseessä on omaa opetussuunnitelmaansa seuraava yksityiskoulu, jonka opetusohjelmassa on jo kahden vuoden ajan ollut jonkinlaista ympäristöopetusta - en ole oikein saanut selville minkälaista, mutta ilmeisesti ympäristöongelmista on käsitelty lähinnä metsien häviämistä ja aavikoitumista. Lähes joka luokan kanssa (esikoululuokkaa lukuunottamatta) on kyllä huomannut, että ympäristöstä on puhuttu. Keskusteleva opetusmetodi on osoittautunut toimivaksi, oppilaat vastailevat innokkaasti kysymyksiin ja keskustelevat ryhmissä siitä, mitä ympäristö heidän mielestään tarkoittaa. Tässä joitakin lasten vastauksia:

Mikä on ympäristö?
- koti
- kaikki mikä meitä ympäröi
- lika
- roskat
- koulu
- bakteerit
- pitää pestä kädet ennen kuin menee syömään
- ei saa heittää likaista vettä kadulle

Kenelle ympäristö kuuluu?
- ihmisille
- jumalalle
- tasavallan presidentille
- opettajalle
- vanhemmille
- kaikille
- ihmisille ja eläimille

Yhden luokan kanssa keskusteltiin siitä, mikä on luonnon ja ympäristön välinen ero. Selitettyäni, että ympäristöön kuuluu sekä luonnon että ihmisen rakentamia juttuja, aloin kysellä kumpaan ryhmään mikäkin juttu kuuluu: meri, talot, kadut, puut, hiekka... Entä autot, kuka ne on tehnyt? Kuusivuotias tyttö viittasi ja sanoi päättäväisesti: - jumala. En osannut sanoa siihen mitään. Mistä minä tiedän, miten se uskonnonopetus täällä menee; onko jumala luonut autot vaiko vain ihmisille kyvyn rakentaa niitä? ;)

Torstaina meillä oli "soirée des femmes" eli naisten ilta täällä keskuksessa. Heti ensimmäisellä viikolla aloin ihmetellä, minne kaikki naiset ovat kadonneet keskuksesta. Viime vuonna täällä kävi sentään säännöllisesti joitakin naisia, mutta nyt ei enää käy oikeastaan muita kuin Aminta välillä ompelemassa. Nuoret tytöt osallistuvat ihan kivasti lasten aktiviteetteihin, mutta naisia ei näy. Kun kyselimme pojilta syytä tähän, meille selitettiin, että a) naisilla on niin paljon töitä etteivät he ehdi viettää aikaa keskuksessa, b) naiset haluavat vain tienata rahaa, joten jos heillä on ylimääräistä aikaa, heitä ei kiinnosta vapaaehtoistoiminta ja c) naiset juoruilevat ja riitelevät keskenään, mistä syystä heille järjestetty toiminta ei onnistu. Jostain syystä näihin selityksiin oli vähän vaikea tyytyä. Puhuttiin suomalaistyttöjen kesken, että asialle pitää ainakin yrittää tehdä jotain.

Päätettiin alkaa järjestää säännöllisesti naisten iltoja, joihin miehiltä on pääsy kielletty. Babacar myöntyi ajatukseen, vaikka ensin ei halunnutkaan kieltää ketään tulemasta keskukseen. Tavoitteena on tietenkin, että naiset ja miehet voisivat työskennellä ja viettää aikaa keskuksessa yhdessä. Tällä hetkellä se onnistuu vain suomalaisnaisten ja senegalilaismiesten kesken. Täällä naiset ja miehet viettävät varsin tiiviisti aikaa omissa porukoissaan; kaduilla näkee melko harvoin edes nuorisoporukoita, joissa olisi suunnilleen yhtä paljon tyttöjä ja poikia. Niinpä naiset selkeästi ujostelevat tulla tänne keskukseen, kun täällä on aina niin paljon miehiä. Jos erikseen kutsutaan, niin silloin he saattavat tulla (esim. lettukesteihin pyysimme joitakin naisia). Tuumimme, että jos järjestämme naisille ensin omia iltoja keskuksessa, he ehkä pikkuhiljaa tottuvat käymään täällä muutenkin.

Naisteniltaan tuli noin 15-20 naista, tosin monet vasta loppuillasta. Söimme fatayoja, joimme limsaa, pelasimme unoa ja lopuksi tietysti tanssimme. Kysyimme, kiinnostaisiko naisia ryhtyä valmistamaan keskuksessa tuotteita, joiden myynnistä he saisivat osan; kaikkia kiinnosti. Minna Maija, projektin ideoija ja vetäjä, joka on nyt juuri käymässä täällä, oli muutenkin ajatellut hankkia lähistöltä erillisen tilan, jossa voitaisiin pitää naisten kahvilaa ja myydä keskuksessa valmistettavia tuotteita. Niinpä tällä viikolla opettelemme sitomaan pieniä muistikirjoja, joiden kannet päällystetään värikkäillä kangastilkuilla.

Keskuksen pojat ottivat naistenillan vastaan... no, sanotaanko vaikka että kohtalaisesti. Fatayat ja limsa aiheuttivat valtavaa kateutta, ja sitten valitettiin, että miksei järjestetä miesteniltoja, joihin naisilta on pääsy kielletty. ;) Meinasin jo hermostua, ja paasasin hennolla äänelläni, että täällä keskuksessa on joka ilta miestenilta, ja on se nyt kumma jos ei naiset saa kerran viikossa kahdeksi tunniksi keskusta omaan käyttöönsä... Silloin pojat vakavoituivat, ja keskustelimme loppujen lopuksi tuossa kadunkulmassa Siren ja Baban kanssa yömyöhään naisten asemasta, korruptiosta, ympäristöongelmista ja projektin pienistä, mutta kuitenkin tärkeistä vaikutusmahdollisuuksista.

Tästä tuli nyt oikea mammuttipostaus, joten sanon painiottelusta vain sen verran, että hauskaa oli, vaikka en olisi ikinä uskonut - senegalilainen paini on ihan erilaista, kuin euroopassa harrastettu paini. Koko kylä oli katsomassa, ja kaikki olivat innoissaan. Ohjelmassa oli painin lisäksi tanssia, sabar-rumpuja ja laulua. Painijat tanssivat tosi hienosti, ja itse paini on kaunista, vähän kuin modernia tanssia. Siihen kun vielä lisätään se hauska seikka, että painijoilla on asunaan pelkkä hassulla tavalla sidottu lannevaate, niin voisin jopa sanoa, että senegalilainen paini on kyllä lempiurheilulajini (yleisesti vihaan kaikkia kilpaurheilulajeja, tämä on siis suuri tunnustus minulta).

Teknisten ongelmien vuoksi kuvia tästä kaikesta saatte nähdä - kuten terävimmät lukijat ovat saattaneet jo arvata - sitten huomenna.

Länsimaalaista elämää ja muuta.

Viikko on ollut kiireinen ja tapahtumarikas. On ollut tarkoitus kirjoittaa aina huomenna, mutta huomenna on aina ollut liian kiireinen. Olen jo saanut muutaman hätääntyneen viestin, että onko jotain tapahtunut, kun mitään uutta ei ole kirjoitettu. Mutta ei huolta, kaikki on erinomaisen onnellisesti ja on vaan ollut tosi vauhdikasta menoa.

Vähän ollaan koko tupa oltu kipeitä vuorotellen, mutta onneksi ei mitenkään pahasti. Parina yönä sekä Johannalla että mulla on ollut vähän lämpöä ja muutama päivä ollaan oltu tosi väsyneitä eikä olla tehty hirveästi mitään. Lisäksi mun selkä on ollut jumissa muutaman päivän ja oleminen on ollut vähän tukalaa. Sitten tuvassa on ollut aika paljon flunssaa, kirpunpuremia, ihottumaa ja semisairaita päiviä. Myös useat muut korttelin asukkaat on ollut flunssassa ja täällä taitaa aika helposti kaikki taudit tarttua.

Ympäristöprojektin parissa on aherrettu kovasti ja tein kuvallisia apuvälineitä opetuksen tueksi biojätteen kompostoimisesta, roskien maatumisesta ja paperinkierrätyksestä sekä roskaukon, joita pienempien lapsien ryhmä teki tänään aamulla. Isompien ryhmän kanssa tehtiin iltapäivällä paperia kierrätysmateriaalista. Ollaan haettu viikolla lähikaupoista pahvia ja paperia, jota on silputtu ja liotettu. Tosi paljon meni kyllä aikaa paperin valmistukseen ja ilman Lauran korvaamatonta apua paperi olisi jäänyt kyllä tekemättä. Lapset tuntuivat pitävän paperin tekemisestä, vaikkakin joku oli ilmeisesti jo onnistunut tuhoamaan osan tuotoksista. Myös tunti meni hyvin ja Modu oli hyvä opettaja. Lasten vastauksia oli hauska kuunnella, esimerkiksi muovin maatumisen arveltiin kestävän vuorokauden :) Lisäksi opetettiin lapsille, ettei pahvia ja paperia saisi syöttää lampaille. Juuri kyseisellä hetkellä yksi lapsista tuli myöhässä luokkaan ja kertoi, että oli juuri ollut syöttämässä lampaita...ruuaksi oli paperia...naurettiin kaikki aika kovasti.

Ahkeran työnteon ohella ollaan käyty ulkona kaksi kertaa tällä viikolla. Tiistaina Babakarin piti viedä meidät karaokeen, mutta sen sijaan mentiin yliopiston lähellä sijaitsevaan baariin, jonka tyyli oli aika länsimaalainen ja hintataso suhteellisen korkea. Musiikki oli kyllä afrikkalaista, mutta aika perinteisen popin kuuloista. Meitä lähti keskuksesta tosi monta ihmistä ja oli kyllä tosi hauskaa. Tanssittiin ja paikalla oli myös TV-kamerat kuvaamassa. Juotiin jopa olutta ja maistui kyllä aikas hyvälle :) Pojat joi kaikki limpparia ja Omar kysyi multa, että eikö kaljasta kasva maha...en tiedä oliko kommentti jonkinlainen vihjaus :)

Perjantaina lähdettiin tyttöporukalla bailaamaan, laitettiin oikein meikkiä ja hajuvettäkin. Modu tuli kysymään, että mihinkäs ollaan lähdössä, kun ollaan kauniimpia kuin tavallisesti. Mentiin N'goreen Minna Maijan ja Ritvan luo, jotka majailevat ihanassa huoneessa, joka oli rakennuksen katolla. Syötiin ensin munapatongit, jotka haettiin paikallisesta grillistä, jonne kaikki tytöt sulloutuivat samaan aikaan. Oltiin aika huvittavan näköisiä, seitsemän tubabia pienessä kopissa kylki kyljessä. Sitten mentiin ihanaan rantabaariin bisselle ja sieltä lähdettiin diskoon. Päädyttiin kyllä varsinaiseen neonvalojen välkkeeseen. Musiikin piti olla kansainvälistä, mutta se tarkoitti lähinnä jenkkiläistä jyskettä. Sisäänpääsymaksu oli suhteellisen kallis, mutta saatiin sitten hienot persikanväriset drinkit. Sisustus oli suoraan kuin ruotsinlaivalta ja asiakaskantaan kuului monta sikariapolttavaa, isomahaista tubabia. Tanssittiin sitten huonon musiikin tahdissa ja oli ihan hauskaa.

Eilen illalla oli painimatsi, josta Johanna tarinoi enemmän. Meni sen verran myöhäiseksi, että nyt väsyttää pahasti. Laitan sitten lisää kuvia taas huomenna :)

Environnement - propre / sale

Tässä kuva lettujenpaistamisesta, jossa Johanna on paistovuorossa. Kuvassa joukko nälkäisiä lettujen jonottajia.

Meille tuli eilen uudet suomalaiset, Paula ja Maria kuukaudeksi tänne keskukseen, joten nyt meitä asustelee residenssissä kuusi. Ei mahduta enää joogaamaan sisällä, joten tultiin Johannan kanssa seitsämältä aamulla joogaamaan keskuksen sisäpihalle. Ajateltiin, että ehditään hyvin ennen muiden heräämistä, mutta kyllä sitten saatiin muutama hämmästynyt aamuvirkku ihmettelemään omituisia asentojamme.

Lähdettiin Johannan kanssa aamulla Kër Soda kouluun pitämään oppitunteja. Pidetään nyt yhteensä viidessä luokassa kolmena päivänä viikossa aamuisin oppitunti...tai siis Johanna pitää oppitunnit ja minä avustan minkä kykenen. Tänään piirsin kuvat taululle puhtaasta ja likaisesta ympäristöstä ja kirjoitin taululle kolme sanaa: environnement, propre ja sale :) Johanna oli taas erinomainen opettaja ja minäkin innostuin oppitunneista vaikken ihan kaikkea ymmärtänytkään. Johanna on ihan idoliopettajani :)

Ympäristöprojektin parissa on kulunut aika paljon aikaa, ollaan suunniteltu ensi sunnuntain teemaa ja sen parissa tehtäviä kuvisaiheita; Pienten lasten kanssa tehdään roskaukko ja isompien kanssa tehdään paperia. Huomenna mennään Satun ja Lauran kanssa kiertämään lähikauppoja, jos saisimme jostain poisheitettyä paperia ja pahvia. Lisäksi torstaina vietetään naisteniltaa keskuksessa, ajateltiin tehdä jotain naisille suunnattuja hemmottelujuttuja, kuten kynsien lakkaamista ja kasvohoitojen tekemistä. Tulevaisyydessa tarkoitus on myäs saada asiapitoisia teemoja osaksi naistenpäiviä. Tänään Babsku lupasi viedä meidät karaokeen, jotta koko Senegalissa olo ei mene töiden parissa....kivaa :)

Roskaaminen kielletty - ympäristö kuuluu kaikille!

Tuuti ja hänen tekemänsä kyltti, jossa vapaasti käännettynä lukee "roskaaminen kielletty". Kyltissä on kaksi kuvaa, jossa toisessa käsi heittää roskan maahan ja toisessa roskikseen. Tuuti oli vaan unohtanut vetää ruksin tuon huonomman vaihtoehdon päälle, mutta muuten on hieno kyltti. ;)

Eilen pidettiin vain yksi oppitunti aamulla - iltapäivälläkin odotettiin kirjastossa oppilaita, mutta kellonaikojen suhteen oli tullut vähän väärinkäsityksiä, ja lapset olivatkin pelaamassa jalkapalloa. No, aamuryhmän kanssa ainakin meni tosi mukavasti; pidin oppitunnin kahdestaan Omarin kanssa. Perjantaina ohjaajien kokouksessa kävimme läpi joitakin perusjuttuja, kuten että oppituntia pitää kerralla vain yksi ohjaaja (+ mahdollisesti yksi, joka tulkkaa wolofiksi), tunnin aikana kirjaston ovi pidetään kiinni, eikä jokaisen keskukseen tulijan tarvitse tulla kirjastoon kättelemään kaikkia kesken opetuksen... Lyhyesti sanottuna yritetään luoda tänne keskukseen tuntien ajaksi sellainen rauhallinen ilmapiiri, jossa lapsetkin mahdollisesti pystyisivät rauhoittumaan ja keskittymään. Omar oli sisäistänyt kaiken tosi hyvin, ja sai lapset pysymään ihanan rauhallisina ensimmäisen puolen tunnin ajan, jolloin pidimme varsinaista oppituntia. Sitten kun alettiin askarrella roskaaminen kielletty -kylttejä, niin lapset innostuivat sen verran, että paikallaan pysyminen oli vähän vaikeampaa.

Aloitimme tunnin kysymällä mitä tarkoittaa ympäristö. Lapset viittasivat innokkaasti. Ensimmäinen vastaus: tanssi. Hmm, no ei nyt ihan. Seuraava vastaus: vanhempia pitää kunnioittaa. Joo, ihan totta, mutta ei sekään nyt varsinaisesti ole ympäristön määritelmä. :)
Mutta kyllä se siitä lähti liikkeelle; korostimme etenkin sitä, että ympäristö kuuluu kaikille. Kaikilla on oikeus puhtaaseen ympäristöön ja myös velvollisuus suojella ympäristöä. Sanoin jopa lapsille, että koska ympäristö kuuluu myös heille, he voivat kieltää aikuisia heittämästä roskia maahan. Täällä kun vanhemmat käskyttävät nuorempiaan tosi paljon, eikä lasten kuulu sanoa vastaan, vaan on toteltava - se on juuri sitä kunnioitusta itseään vanhempia ihmisiä kohtaan, josta puhutaan paljon. Joten en tiedä, mahtaako kukaan lapsi oikeastaan mennä kieltämään ketään aikuista. Aion kyllä itse näyttää esimerkkiä huomauttamalla jopa itseäni vanhemmille miehille roskien heittelystä maahan. (Siinä onkin huomauttelemista; tuntuu, että aikuiset täällä ovat niitä pahimpia roskastajia.)

Joka tapauksessa olen siis oikein tyytyväinen eiliseen oppituntiin. Lapset tuntuivat käsittävän ihan hyvin sen, että likaisessa ympäristössä myös ihmiset voivat huonosti. Ensi viikolla alamme sitten käydä läpi eri jätteitä ja niiden haittavaikutuksia. Huomenna olisi myös tarkoitus aloittaa ympäristötuntien pitäminen Kër Soda -koulussa, kunhan Albert-opettajasetä tulisi sopimaan meidän kanssa tarkemmista kellonajoista. Ollaan sitä nyt kolme päivää tässä odoteltu...

Muutenkin olen täällä hyvällä mielellä muun muassa sen ansiosta, että Babacar suostui siihen, että saamme järjestää keskuksessa kerran viikossa naisten iltoja, jonne miehiltä on pääsy kielletty. Lisäksi kuulin tänään, että saan tänne toukokuun lopulla kylään yhden kivan pystytukkaisen EU-harjoittelijan Brysselistä, ja se on mukavaa se. :)

Lisää lettuja!

Eilinen päivä oli kovin kiireinen enkä ehtinyt kirjoittamaan, joten kerron nyt hieman muutaman päivän villeistä seikkailuistamme. Edellisiltana olimme Johannan kanssa taas kuuntelemassa baifal-lauluja. Tällä kertaa paikka oli vähän kauempana kotikonnuiltamme ja laulajia oli jonkin verran enemmän. Meille naisille oli oma matto miesten maton vieressä ja istuimme sitten hiljaa kuuntelemassa huivit päässä. Jossain vaiheessa meille tarjottiin cafe tubata ja karamelli. Kuunneltuamme noin puolitoista tuntia laulua ja kello oli jo yli yksitoista meiltä tultiin kysymään haluammeko jo lähteä kotiin. Vastasimme kyllä ja Omar tuli vielä varmistamaan, että ollaanko nyt varmoja. Sitten saimme omat saattopojat kotiin, jotta matka olisi turvallinen ja jotta emme eksyisi...kyllä meistä pidetään hyvää huolta!

Eilen mulle alettiin väsäämään lettejä, tekoa jatkettiin aamulla ja tänään illalla varmaan tehdään loput. Ne on ihan kivat, mutta päänahka vähän kutiaa. Lisäksi Mati sai mun mekon eilen valmiiksi, se on tosi ihku...oon nyt tosi senegalilainen :) Eilinen päivällä meni myös paljon aikaa ympäristöprojektin suunnitteluun, jonka tiimoilta oli myös kokous kuuden aikaan. Ihan hyvin kokous sujui ja esittämämme asiat otettiin hyvin vastaan. Toki vastalauseitakin syntyi, esimerkiksi tyttöjenillan suunnitelmista! Mutta kyllä me vielä saadaan tahtomme läpi :)

Eilen illalla paistettiin äärettömän suuri kasa lettuja ahkerille työmiehille. Pojat ovat uurastaneet tosi ahkerasti Satun ja Lauran projektin parissa, joten päätettiin vähän kiittää hienosta työstä. Lettujen paistaminen oli kivaa, eritoten Johanna innostui paistamisesta kovasti ja oli selkeästi ammattilaisempi kuin minä. Johanna vähän lupautui paistamaan mulle lettuja joku aamu yllätykseksi, jos vaan satun joku aamu nukkumaan pidempään. Letut olivat suuri menestys ja ihmiset näyttivät pitävän niistä kovasti. Joka puolelta vaan huudeltiin, että mun lettu, isompi lettu ja lisää lettuja.

Tänään oli meidän virallinen vapaapäivä ja lähdettiin tyttöjen ja Siren kanssa N'gorin saarelle aamupäivällä. Oli tosi ihana ja aurinkoinen päivä, köllötettiin auringon paisteessa ja uitiin paljon. Käytiin myös syömässä oikein ravintolassa ja kaikilla oli hirmu iso nälkä. Saatiin Johannan kanssa kivoja kuvia, laitan niitä sitten myöhemmin. Yritetään joka lauantai tehdä jotain rutiinista poikkeavaa! Tultiin takaisin noin tunti sitten ja oltiin kaikki yltä päältä hiekassa. Nyt odotellaan illallista ja vielä pitäisi ahertaa projektiin liittyvien kuvien kanssa, joten moi moi :)

Kader istuu cafe tuba kahvilan edessä, joka on yksi meidän lempipaikoista. Hengaillaan Johannan kanssa siellä joka päïvä juomassa päivittäistä cafe tubata. Ollaan jo kanta-asiakkaita ja oltiin kerran jopa kahvilassa sisällä. Usein mennään kahvilaan oma kuppi mukana, jos on ruuhka-aika, koska kahvilassa ei ole hirveästi ylimääräisiä kuppeja. Kahvila on kiinni aina keskipäivisin.

Yksi roskakuva meidän ympäristöprojektiin. Kuva on ihan tavalliselta kadunvarrelta, johon on vaan viskattu kaikki roskat. Paikalliset ei oikein tykänneet, kun otettiin näitä roskakuvia.

Tässä vastakohta edelliselle kuvalle eli tosi siisti kadunvarsi. Paikka on ihan kulttuurikeskusta vastapäätä. Meidän katu on kyllä huomattavasti siistimpi, kuin muut kadut! (enkä sano vain siksi, että kyseessä on meidän katu...:)

Kuva Santhiaban korttelin vieressä olevasta isosta kadusta. Liikenne on tosi vilkasta ja saa olla varovainen, kun hyppii tien yli. Tosin ollaan jo totuttu siihen, aluksi oltiin hirmu säikkyjä. Seistään Johannan kanssa ylikulkusillalla, tullaan juuri vihannesostoksilta. (ei kyllä ostettu vihanneksia vaan käytiin huoltiksella ostamassa juustoa ja suklaata, kun teki mieli herkutella ;)

Tässä on värikäs joukkoliikenneväline car rapid, jolla pääsee kätevästi paikasta toiseen. Ei olla vielä käytetty näitä värikkäitä versioita, mutta ollaan matkustettu muutaman kerran valkoisilla car rapideilla. Se on aina yhtä kivaa, ihmiset sulloutuu toisiinsa kiinni ja auto lähtee liikenteeseen, kun se on täynnä. Sitten jokainen maksaa 100 frangia (noin 20cent) antamalla kolikon taaksepäin ja lopulta se päätyy rahastajalle, sitten jossain vaiheessa vaihtorahat tulee samaa reittiä takaisin. Pois pääsee, kun koputtaa auton kattoon. Lisäksi on oltava varovainen, jos istuu oven vieressä ettei se tipahda (en ole varma kuinka totta tämä on, olen vain kuullut huhuja). En vieläkään ole saanut selville mistä tietää mihin autot menevät, koska niissä ei lue määränpäätä...

Hyviä hetkiä

Letit valmistuivat eilen illalla. Kuvassa Amy tekemässä viimeistä lettiä (siinä kohtaa vasta keksin, että haluan letityksestä kuvan). Vähän oli kyllä niska kipeä, kun monta tuntia istui tuolla lailla pää vinossa. Onneksi sentään pidettiin aina välillä ruoka- ja pyykkäystaukoja.

Valituksen vastapainoksi listaan tällä kertaa asioita, joista pidän täällä.

- Aamujooga; se, kun pari päivää sitten opin viimein oikean punnerrustekniikan aurinkotervehdyksissä.

- Café touba, mausteinen ja vahvasti sokeroitu kahvi, jota haetaan 50 frangilla (alle 0,10 euroa) tuosta kulman takaa kahvilasta (Hanna lupasi laittaa kuvan)

- Abdou, Mama, Tuuti, Mbaya ja muut pikku nassikat, jotka juoksevat kadulla vastaan ja hyppäävät syliin; sitten leikitään "hiiri puuroa keittää" -leikkiä.

- Kiireettömyys; se, että kadulla pysähdytään kaikessa rauhassa juttelemaan tuttujen kanssa.

- Värikkyys (tiedän, kaikissa matkakertomuksissa aina hehkutetaan sitä, miten Afrikassa on niin värikästa ja värit ovat niin kirkkaita...); värejä käytetään paljon enemmän ja ihan eri tavalla kuin Suomessa. Ja erityisesti tykkään siitä, miten täällä auringon laskiessa ei tule sininen hetki, niin kuin Suomessa talvella, vaan keltainen hetki, jolloin maa ja ilma ovat lämpimän keltaiset.

- Babacar, jolla on ehkä omat kommervenkkinsa, mutta joka kuitenkin huolehtii koko ajan siitä, että asiat sujuisivat mahdollisimman hyvin, että keittiön ja tietokoneluokan ovet ovat kiinni varkauksien estämiseksi, ja että me suomalaiset syödään tarpeeksi. Babsku auttaa aina ja jaksaa myös hienosti mukautua meidän ehdotuksiin, vaikkei aina olekaan samaa mieltä tai ei oikein ymmärrä, miksi haluamme tehdä jonkun asian jollain tietyllä tavalla.

- Kaikki muut kivat ihmiset; Omar ja Baba Fall, jotka jaksavat selittää meille asioita ja vastailla loputtomiin miksi-kysymyksiin; Doudou, joka laulaa mulle Karkkiautomaatin "Hei Johanna" -laulua ja jonka kanssa saa aina käydä läpi kunnon wolofinkielisen tervehdyslitanian; Babacarin kivat siskot Amy ja Mati ja heidän äitinsä, jotka tarjoavat meille vuorotellen poikiaan sulhasiksi (selvennän nyt vielä, että moniavioisuudesta johtuen Amylla ja Matilla on tosiaan eri äidit, mutta sama isä, ja he asuvat samassa kodissa).

- Äänet, joita voi kuunnella ennen nukahtamista (rukouskutsu, baifal-laulu, lampaiden määkiminen, ihmisten huudahtelu kadulla) tai juuri herättyään (kukon kiekuminen, rukouskutsu, kadulla leikkivät lapset, aamusiivouksessa käytettävän pienen luudan lakaisuääni, lampaiden määkiminen).

- Fataya-pasteijat, joita ostetaan iltaisin Kumba-nimiseltä naiselta, joka ei puhu yhtään ranskaa. Niitä voi syödä sellaisenaan tai laittaa patongin väliin ihanan maustekastikkeen kanssa.

- Hanna, joka herättää minut aamuisin ja tuo teekupin sängyn viereen, että saan heti juoda sitä, kun suvaitsen herätä. Kyllä, olen täysin pilalle hemmoteltu. ;)

...Ja lisää turhauttavia tunteita

Johanna ja Kader, joka auttoi meitä tänään ottamaan roskakuvia eri paikoista. Kader on aivan ihastuttava 15-vuotias poika, joka kutsui meidät koulunsa juhliin ensi viikolla.

Ihastuttavan kuvan jälkeen on kuitenkin pakko jatkaa Johannan aloittamaa valitusta ihan pikkiriikkisen ja jakaa kaikki turhautumisen aiheeni! Ensinnäkin turhauttaa kokonaisuudessaan ympäristöstä puhuminen, koska aina en ole varma kuuntelevatko ihmiset oikeasti vai vaan muodon vuoksi ja ihmettelevät sitten keskenään, että mistä ihmeestä me oikein meuhkataan. Välillä tuntuu, että näillä on roskasokeus, ihan kuin roskia ei vain yksinkertaisesti olisi kadulla eikä ketään tunnu häiritsevän paskakasoissa käveleminen. Miten hemskutissa jotkut tyypit voi vaan viskasta roskan lattialle, ihan kun ne roskat sitten itse siitä kävelisi sinne roskikseen....~{#!!!!#&#'(kiroilua)

Hmm...ja sitten mun kielitaidottomuus on toinen turhautumisen kohteeni. Yritän kyllä parhaani oppia koko ajan, mutta olen vain hyvin hyvin hidas oppimaan! Ranskan kuunteleminen tosiaan sujuu jo huomattavasti paremmin ja pysyn keskusteluissa ihan mukana ainakin suurimmaksi osaksi, mutta en edelleenkään osaa muodostaa kokonaisia lauseita, ainakaan ääneen. Ja se sitten tuntuu kummastuttavan väkeä! Miten ihmeessä en ole oppinut puhumaan ranskaa tai edes wolofia puolessatoista viikossa...niin miten ihmeessä, taidan olla vähän tyhmä :)

Mutta joo, suurimmaksi osaksi turhautuminen johtuu minusta eikä muista. Itseäni turhauttaa etten voi osallistua keskusteluihin tai jutella ihmisten kanssa. Toki kuunteleminen on kivaa, mutta toisinaan aika väsyttävää. Ja olisi kiva myös olla vähän vähemmän riippuvainen Johannasta, vaikka Johanna onkin hyvin ihana riippuvuuden kohde :) Mutta kyllä se välillä suututtaa.....ihan pikkuisen...ja on itsetunnolle aika raskasta!

99 %:sti menee kuitenkin hyvin, mutta aina välillä on pakko saada kiukutella.

Oltiin eilen illalla kuuntelemassa taas Baifal-lauluja. Oli ihan mukavaa, mutta oli vain hirmuisen kylmä...(nyt en valita, täällä oli oikeasti aika vilpoista, varsinkin kun oli vähän vaatteita päällä) Karattiin sitten noin tunnin jälkeen nukkumaan. Tänään Johanna on ollut lähes koko päivän laittamassa lettejä, ne pitäisi saada valmiiksi illalla. Letit näyttää kivalta, eikä niiden laittaminen ilmeisesti sattunut edes kovin paljoa. Sitten aloitetaan mun lettien laitto ylikalleilla jatkohiuksilla :) Lisäksi ostin torilta aivan ihanaa kangasta, josta Mati tekee mulla hameen. Olin äsken ottamassa mitat ja perjantaina hame on valmis...kivaa!

Nyt pitäisi tehokkaasti suunnitella ympäristöprojektia ja eri oppituntien aiheita, koska huomenna ollaan menossa kouluun keskustelemaan opettajien kanssa ja perjantaina on kokous täällä keskuksessa..., joten töihin!

Paluu todellisuuteen

Arki alkoi tänään. Ei työnteon merkeissä, mutta muuten vaan. Pienet asiat alkavat ärsyttää. Hannalta kiskottiin Dakarin keskustassa torilla nelinkertainen hinta tekohiuksista, joita hän osti pikkulettien tekemistä varten. Keskukseen tuli yksi tyyppi, joka halusi jutella ympäristökasvatuksesta; hänen asenteensa oli se, että mitä te eurooppalaiset tänne tulette sanomaan meille mitä pitää tehdä, kun ette edes tunne meidän kulttuuria. Yritä siinä sitten keskustella ja selittää, etten minä ole tullut tänne ketään tuomitsemaan, enkä pätemään koulutuksellani ja eurooppalaisuudellani. Ylenpalttinen asioiden yksinkertaistaminen ja kategorisoiminen on ikävää. Ja onko pakko kadulla huudella meidän perään, että "toubab, toubab"? (toubab = valkoihoinen, eurooppalainen). Sen toki ymmärtää, että lapset huutelee, mutta aikuisten huutelu ei ole aina kovin hyväntahtoista.

No niin, siinä oli valitusosio. Arki on alkanut muussakin mielessä; itsenäisyyspäivän ja pääsiäisen lomapäivien jälkeen keskuksessakin on vähän hiljaisempaa, kun ihmiset on töissä ja koulussa. Iltapäivällä Amy alkoi tehdä minulle lettejä, mutta ei saatu vielä valmiiksi. Huomenna sitten; inchallah - jos luoja ja muut olosuhteet niin suovat.

Painin pyörteissä

Oltiin katsomassa futismatsia. Tässä kuva ennen pelin alkamista; Itse pelistä ei saanut kunnon kuvaa, kun hiekka pöllysi!

Meillä on ollut varsin urheilullinen vuorokausi...tosin olemme vain katselleet urheilua :) Oltiin eilen rentoutumassa ensimmäisen työpäivän jälkeen ja mentiin Johannan kanssa katsomaan Omarin luo painia... Täytyy myöntää, että olin hieman pitkästynyt, mutta pojat sen sijaan olivat hyvinkin innostuneita. Varsinaisen ottelun alkaminen kesti varsin pitkän ajan, koska painijat tanssivat oman tiiminsä kera ja esitykset olivat itse asiassa tosi hienoja (ja mielenkiintoisempia kuin itse ottelu :) Paini itsessään oli hassua, koska ottelijat läpsivät toisiaan kädet ilmassa ja hyökkäsivät toistensa kimppuun yht'äkkiä.

Äsken oltiin katsomassa poikien futismatsia. Tosin meidän tiimi hävisi. Oli kuitenkin kiva seurata peliä, koska pojat olivat tosi hyviä. Lisäksi peli käytiin hiekalla, osa pojista pelasi ilman kenkiä ja pallo lensi autojen päälle, moskeijan pihalle ja jopa yhden talon parvekkeelle. Pelättiin vähän aina kun pallo tuli liian lähelle ja taisin välillä vähän huutaakkin.

Lisäksi ollaan pelattu useita eriä Uunoa, toisinaan aika intensiivisestikkin! Babakarin mukaan meillä on koko ajan sota ja pelin kulkuun kuluu paljon meteliä, kinastelua ja erittäin runsaasti huijaamista. Me suomalaiset tytöt olemme yksi tiimi ja paikalliset pojat toinen. Ihan hauskaa, kun voi puhua suomeksi, että miten seuraavaksi pelataan. Pojat ovat kyllä jo oppinut värit suomeksi, joten käytetään sitten muita termejä.

Oltiin Johannan kanssa tänään Baba Fallin äidin luona syömässä Yassaa. Ruoka oli erinomaisen hyvää, mutta välillä oli kiusaantuneita hiljaisuuksia. Toisinaan on hankalaa keksiä mitään puhumista, mutta on silti mukavaa vierailla paikallisten ihmisten luona ja tavata poikien perheitä. Ollaan taidettu myös jäädä vähän koukkuun cafe tubaan, jossa on "aika" runsaasti sokeria. Ei pystytâ selviytymään päïvästä ilman sitä :)

Tanssimassa paikallisten naisten kanssa

Saimme hieman esimerkkiä miten afrikkalaisen musiikin tahdissa kuuluisi tanssia paikallisten naisten järjestämissä juhlissa. Kyseessä oli säästökassaan kuuluvien naisten juhlat. Jokainen antaa säästökassaan pienen summan rahaa, joka jaetaan myöhemmin sopimuksen mukaan. Säästökassan avulla naiset voivat aloittaa esimerkiksi pienimuotoista liiketoimintaa.

Johanna innostui tanssista ja lanteet keinuivat rytmin mukana ihan sujuvasti.

Myös minä tulin mukaan tanssimaan ja yritin parhaani mukaan heiluttaa pyllyäni, mutta aika jäykkää oli!

Lisää sujuvia liikkeitä!

Ensimmäinen työpäivä

Kuvassa opetan lapsille ruokavalio- ja vitamiinijuttuja (ja pelottelen, että tulee diabetes ja sydänkohtaus, jos syö liikaa sokeria ja sipsejä). Mukana Sire (valkoisessa paidassa) ja Baba Fall. Ilmeisesti tässä olen juuri esittänyt jonkun kysymyksen ja odotan, että joku vastaisi. Tai sitten näytän muuten vaan hölmöltä... Löysin kyllä heti sisäisen opettajan itsestäni, ja oli hauskaa pitää oppituntia.

Kokoustaminen ei loppunut perjantaihin, vaan eilen aamupäivällä pidettiin vielä tarkempi suunnittelukokous sunnuntaisin kokoontuvan lastenoikeusklubin vetäjien kanssa. Ylisuureksi paisunut ryhmä jaettiin kolmeen osaan, jotta lapset jaksaisivat paremmin keskittyä ja oppisivatkin jotain, ja jotta ohjaajat eivät rasittuisi ihan hirveästi. Saatiin ihan mukavasti sovittua ja jaettua tehtävät eri ihmisille - nähtäväksi jää, miten jakoa noudatetaan. Tänään iltapäivällä isompien lasten ryhmään ilmaantui yllättäen kolme ylimääräistä tyyppiä, vaikka olin pyytänyt vain Siren Hannan ja minun avuksi. Oli vähän tungosta. ;) No, ehkä se on vain alkuinnostusta.

Tänään tosiaan opetettiin kahdelle eri lapsiryhmälle ruokavalioon liittyviä asioita, koska Omar ja Doudou, jotka tätä ryhmää vetävät yhdessä suomalaisen Veeran kanssa, olivat niin suunnitelleet. Ensi viikosta alkaen lastenoikeusklubi tuleekin sitten keskittymään kolmen kuukauden ajan ympäristöasioihin. Ensimmäisenä teemana on roskastaminen, joka on täällä aika suuri ongelma. Tietysti osittain ympäristön roskaisuus johtuu jätehuollon puutteesta, mutta aika paljon on myös asenteesta kiinni. Wolofin kielessä on kuulemma sananlasku, jossa sanotaan, että katu ei ole kenenkään omaisuutta. Niinpä sinne kadulle heitetään ihan rauhassa kaikenlaista roskaa. Keskuksen porukka on järjestänyt aika säännöllisesti siivoustalkoita lähikaduilla ja koulun pihalla, mutta hyvin nopeasti roskia taas kerääntyy kadulle. Roskastaminen olisi saatava vähenemään, muuten siivoustalkoiden järjestäminen on aika turhauttavaa. Ja tietysti paljon muitakin haittoja niistä roskista on; tulee likaa, kärpäsiä ja niin edelleen, ja sitten lapset leikkii siinä roskien keskellä. Aloitamme asenteiden työstämisen lasten kanssa, ja mikäli vaan mahdollista, pidämme myös aikuisille jotain keskustelupiiriä jossain vaiheessa.

Eilen päästiin naapurikadulle naisten säästökassan juhliin tanssimaan sabaria ja blocage-muotitanssia (Hanna näkyy juuri laittavan siitä kuvia...) ja illalla vielä soiteltiin rumpuja täällä keskuksessa. On meillä kyllä niin surkea rytmitaju verrattuna paikallisiin, että ihmettelen kuinka ne jaksaa meidän kanssa tanssia ja soitella. :) Mukavaa siis on ollut edelleen, eikä kauheasti mikään juttu ole vielä alkanut ketuttaakaan, paitsi tietysti kissat, jotka viettävät erittäin äänekkäästi kuherruskuukauttaan meidän terassilla ja naapuritalon katolla öisin.

Suunnittelua ja keskustelua

Eilinen oli aika väsynyt päivä kaikille ja oltiin puoliunessa lähes koko päivän. Aamulla joogattiin ja lähdettiin pankkiin vaihtamaan Lauran matkashekkejä. Päivällä suunniteltiin ympäristöprojektia Johannan kanssa, mietittiin oppituntien teemoja ja niihin liittyviä tehtäviä.

Illalla pidettiin kokous keskuksessa toteutettavista projekteista, niiden sisällöstä ja eri teemoista. Esiteltiin meidän projekti, joka otettiin hyvin vastaan. Johannalle kokous taisi olla aika rankka, koska Johanna joutui tulkkaamaan koko kahden tunnin kokouksen sisällön, koska me muut suomalaiset emme osaa ranskaa. Johanna selviytyi tulkkauksesta erinomaisesti ja olin siitä hirmuisen ylpeä. Kokous venyi aika pitkäksi, mutta lopulta saatiin tehtävänjako ainakin suurinpiirtein selväksi. Tosin kokousta jatkettiin sunnuntain osalta vielä tänään ja huomenna olisi sitten ensimmäiset tunnit lasten kanssa.

Itse ymmärsin kokouksen sisällöstä aika paljon ilman tulkkausta, mutta kokonaan ilman sitä en kyllä pärjäisi. Saattaisi myös tulla ihan mukavia väärinymmärryksiä! Tosinaan on aika raskasta, kun kommunikointi muiden kanssa on niin vaikeaa. Harmittaa ettei ranskaa tullut harjoiteltua enemmän ennen tänne tuloa, varsinkin ääntäminen tuntuu olevan minulta täysin hukassa. No, olen ainakin oppinut runsaasti kärsivällisyyttä sekä hymyilemään ja kuuntelemaan aika sujuvasti :)

Lähdettiin illalla kävelylle Omarin, Baban ja Siren kanssa...tai paremminkin pojat veivät meidät iltakävelylle. Välillä tuntuu, että kävelen niiden perässä kuin pieni lapsi :) Käytiin Omarin enon luona viereisessä kaupunginosassa. Talo ja naapurusto vaikuttivat aika hienoilta ja oli kiva käydä katsomassa miten paikallinen asunto sisustetaan. Matkalla oli myös iltatori ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Oli ihanaa kävellä raittiissa ulkoilmassa kuuman ja hiostavan päivän jälkeen!

Kuvia matkalta torille

Olemme juuri käyneet ostoksilla ja raahaan 10 litran vesikanisteria kotiin. Takana moskeija!

Kuva matkalta torille. Hieman roskaista jokapuolella, mutta toivottavasti voimme ympäristöprojektillamme vaikuttaa asiaan edes pikkuisen!

Johanna ja Laura seisoskelevat meidän talon edessä valmistautumassa lyhyeen, mutta sitäkin rankempaan matkaan pankkiin. 30 asteen helteessä lyhytkin kävelymatka tuntuu tunnin lenkiltä.

Kuva pelottavasta kissasta. Sillä ei ole häntää ja sen koko kuono on raadeltu, se on hyvin ilkeän tuntuinen. Kissa nukkuu meidän talon sisäpihalla ja odottaa muo joka aamu kun herään aamukahville. Hätistelen sitten sitä pois!

Siskoja, häitä ja torakoita

Babacarin siskoja, vasemmalta Fatou, Amy ja Mati. Niin ja minä, jos ette tunnistaneet. ;)

Hanna pelaa unoa Matin ja Amyn kanssa meidän huoneessa.

Keittiötarvikkeiden mystiselle katoamiselle löytyi eilen ihan kelpo syy; Babacar oli nähnyt meidän juoksevan karkuun torakkaa keittiössä edellisenä iltana, päättänyt myrkyttää keittiössä ja kantanut siksi kaikki astiat turvaan viereiseen huoneeseen lukkojen taakse. Ihan kiva, vaikka ei ne torakat kyllä pitkäksi aikaa myrkyttämälläkään häviä.

Muutamana iltana ollaan ostettu tosi hyviä fataya-kalapasteijoita yhdeltä naiselta, joka tekee ja myy niitä iltaisin tuosssa kadulla ihan keskuksen oven vieressä. Hänen seuranaan on aina muutama muukin nainen naapuritalosta - Babacarin siskoja, kivoja ja puheliaita tyttöjä, etenkin Amy ja Mati, johon tutustuin jo viime vuonna täällä käydessäni. Viime reissulla jäi harmittamaan se, etten ehtinyt juuri lainkaan tutustua naisiin; täällä keskuksessa lähinnä vain miehet tekevät hommia ja viettävät aikaa. Siksi olenkin tosi mielelläni ostanut yhden fatayan iltaisin Hannan kanssa, ja istunut hetken aikaa naisten kanssa kadulla juttelemassa ranskan ja wolofin sanoja sekotellen (monet naiset täällä eivät puhu kovin hyvin ranskaa, koska eivät ole käyneet pahemmin koulua).

Eilen kutsuimme Babacarin siskot Amyn, Matin ja Fatoun meidän huoneeseen kylään iltapäivällä. Oli mukavaa, juotiin jaffaa, pelattiin unoa, käytiin jälleen kerran läpi se, olemmeko naimisissa ja onko meillä sulhasia. ;) Lopulta vähän tanssittiinkin. Sitten tytöt kutsuivat meidät heille syömään illalla. Alkuillasta kävimme yllättäen yksissä häissäkin, ja sitten menimme syömään. Näimme Babacarin äidin ja monta muuta perheenjäsentä. Saman vadin ääressä söi kaksitoista ihmistä, me lusikalla ja toiset sormin.

Ma ngi tudu Aminata Diop

Kuva on eilen illalla olleista kastajaisista. Olin hieman hämmentynyt! Pojat siunasivat ensin kastemaljan, jonka jälkeen käsi laitettiin veteen ja sain senegalilaisen nimen: Aminata Diop. Olen nyt virallisesti senegalilainen ja Johannan isosisko :) Kasteen jälkeen syötiin perinteistä kastajaisruokaa laaxia (puuroa ja jogurttia), jotta nimi ei unohdu.

Nyt pitäisi vielä laittaa letit ja ostaa vaatteita. Vaaleita hiuksia saa ostettua ainoastaan Sandaga-torilta, joten pitäisi suunnata sinne joku päivä. Babakarin sisko Amy lupasi letittää meidän hiukset. Olen jo nähnyt lukemattoman määrän ihania kankaita, joten vaatteita olisi kiva myös teettää...

Eilinen iltapäivä rannalla oli ihana, uitiin ja keitettiin teetä. Jouduttiin myös tanssimaan paikallisen rumpubändin tahdissa. Oli tosi hauskaa, mutta näytettiin varmaan aika hupaisilta. Olisi pitänyt käydä afrotanssissa muutaman kerran enemmän, harjoitus olisi tehnyt hyvää. Lisäksi olin ylpeä itsestäni, koska puhuin eilen muutaman lauseen ranskaa.

Aamu ei alkanut kovinkaan hyvin, heräsin tosi aikaisin ja tulin keittämäân kahvia, mutta kaikki keittiötarvikkeet olivat kadonneet. Olin aika surkea ilman aamukahvia, mutta mentiin myöhemmin Johannan kanssa ostamaan cafe Touba ja patonkia. Babakarin siskot ovat tulossa iltapäivällä kylään, joten täytyy käydä kaupassa ostamassa jotain tarjottavaa.

Nyt ollaan lähdössä torilla tyttöjen kanssa...

Lisää kuvia

Pikkupoikia keskuksen sisäpihalla. Lapsia on täällä paljon joka puolella ja leikkiminen sujuu, vaikkei olekaan yhteistä kieltä (siis vielä - toiveikkaasti uskon oppivani vähän wolofia jossain vaiheessa).

Löysin aamulla keskuksen pihalta tällaisen pienen itkevän pojan, ja otin syliin. Siinä hän sitten istui ja niiskutti pitkän aikaa, nimeäkään en saanut selville kun niin paljon itketti.

N'gorin ranta, jossa olimme eilen. Rannalla oli myös ihmisiä soittamassa rumpuja, ja tietysti meidät pakotettiin tanssimaan... ;) En viitsi nyt laittaa niitä tanssikuvia tänne, kun tytöt suuttuu muuten (itse tanssin vain ihan vähän ja pakenin sitten kameran taakse piiloon).

Hanna valmistautuu syömään ceebujën-ateriaa (riisiä, kalaa ja vähän vihanneksia, kuten porkkanaa, maniokkia ja lanttua). Tätä me syödään joka päivä lounaalla. Saa nähdä kyllästyykö siihen kolmessa kuukaudessa - vielä ainakin maistuu!

Eipä muuta tällä kertaa. Pahoittelen, jos kuvat ovat huonolaatuisia - tässä koneessa ei ole nyt toistaiseksi ainakaan mitään kuvankäsittelyohjelmaa.

Hyvää Senegalin itsenäisyyspäivää!

Oli kiva saada kommentteja, kiitos! Kuvia toivottiin, joten tässä nyt yksi, jossa poseeraan meidän asunnon edessä. Vierashuoneet on rakennettu keskuksen yläkertaan, ja muut tilat ovat sitten alakerrassa.

Mutta asiaan; hyvää Senegalin itsenäisyyspäivää! Sitä ei tosin ihmeemmin juhlita täällä tavallisen kansan keskuudessa. Armeijalla on joku paraati kuulemma tuolla Dakarin keskustassa. Eilen katselimme telkkarista, kun presidentti Abdoullaye Wade vannoi virkavalan tuossa läheisellä stadionilla. Wade valittiin tässä jokin aika sitten toiselle kaudelle, hän on ollut presidenttinä jo vuodesta 2000. Nyt systeemiä on uudistettu sen verran, että tämä toinen kausi kestää vain viisi vuotta (seitsemän vuotta onkin jo aika pitkä kausi!), ja presidentin virkakaudet on rajoitettu kahteen. Oli kyllä aika hulppeat virkaanastujaisjuhlat; tosi paljon ulkomaisia kunniavieraita, tanssi- ja lauluesityksiä, ja stadion täynnä Senegalin lipun väreihin pukeutuneita katsojia. Meiltä kysyttiin, onko Suomessakin vastaavat bileet, kun presidentti vannoo virkavalan. ;) No ei ihan. Täytyy kyllä myöntää, etten muista yhdenkään suomalaisen presidentin virkaanastujaisista mitään, mutta sanoin että on siinä kai joku seremonia, muttei sentään mitään näin suureellista kuin täällä.

Tänään käytiin iltapäivällä rannalla uimassa, nyt illalla pitäisi olla kastajaiset, joissa Hannalle ja pari päivää sitten saapuneille Lauralle ja Satulle annetaan senegalilaiset nimet. Täällä on sellainen tapa, että kaikki suomalaiset vieraat halutaan senegalilaistaa; annetaan senegalilainen nimi, sitten pitäisi vielä opetella wolofia ja ottaa letit hiuksiin ja ostaa senegalilaisia vaatteita...

Ensimmäinen viikko on nyt tällaista lomailua ja totuttelua, sitten ehkä ensi viikolla aletaan hommiin. Perjantaina meillä on suunnittelukokous täällä keskuksessa, sitten selviää paremmin, että mitä me oikein tehdään. Hiukan olen jo puhunut ihmisten kanssa meidän ympäristökasvatussuunnitelmista, ja ihan toteuttamiskelpoiselta meidän ajatukset vaikuttaa. Niistä sitten lisää myöhemmin.

Laitan vaikka huomenna lisää kuvia, nyt en jaksa lähteä hakemaan muistitikkua, joka on niinkin kaukana kuin yläkerrassa...

uskomaton määrä sokeria

Heräsin kahdeksan maissa ja lähdin keittämään kahvia. Johanna tuli pian perässä, taisin herättää sen puuhastelullani. Tarjosin kahvia myös muutamalle paikalliselle ja puhuin jopa muutaman lauseen ranskaa. Paikalliset laittaa yhteen kahvikuppiin ihan älyttömän määrän sokeria, jotain kuusi palaa...Sitten joogattiin ja syötiin banaaneja. Meille on jo muodostunut mukava aamurutiini. Lähdettiin torille Babakarin ja Omarin kanssa tekemään vähän ostoksia. On ihan älyttömän kuuma, joten Babakar lähetti meidät takaisin kotiin...

Eilen illalla oltiin kuuntelemassa, kun joukko poikia harjoitteli uskonnollisia, baifal-lauluja. Pojat laulaa joka torstai Santhiaban kadulla. Oli ihan uskomattoman kauniin kuuloista ja olin tosi kiitollinen, että saimme olla kuuntelemassa. Istutiin vielä muutama tunti keskuksen sisäpihalla ja yritin opetella ranskaa ja wolofia, kuulostin varmaan aika hupaisalta.

Nyt pelamaan lisää Unoa...täytyy oppia huijaamaan paremmin!

Ensimmäiset päivät

Albert näytti juuri miten tästä hassusta näppäimistöstä saa ä:n pisteet, jee. Tulee vähän luettavampaa tekstiä.

Ensimmäiset päivät täällä ovat kuluneet nopeasti, sitä herää aamulla, tekee vähän jotain, syö, juo teetä - ja sitten onkin jo ilta.

Lauantaina illalla olimme N'gorissa Kaijun ja Souleymanin luona Babacarin ja Siren kanssa. Babacar on siis tämän keskuksen johtaja, Sire vapaaehtoistyöntekijä. Kaiju on ollut täällä kaksi kuukautta, mutta lähtee tänään Suomeen, mikä on tietysti kurjaa. Kiva silti että ehdittiin nähdä, odotin etukäteen jo Kaijun näkemistä varmaan yhtä paljon kuin kaikkien muidenkin täkäläisten tuttujen näkemistä. Jäimme loppujen lopuksi Kaijun ja Souleymanin luo yöksi, että ehdittiin Kaijun kanssa edes vähän jutella kuulumisia. Käytiin jopa baarissa, vaikka Hanna oli ihan kuolemanväsynyt kaikesta ihmettelystä ja ihmisten nimien opettelusta ja ranskan puhumisesta...

Eilen tultiin Hannan kanssa ihan itse kahdestaan Kaijun luota kotiin tänne Santhiabaan car rapidilla, eli sellaisella pakettiauton kokoisella bussilla. Tai no, oikeastaan Kaiju ja Souleyman laittoi meidät oikeaan autoon istumaan, käskivät jäädä päätepysäkillä pois, ja neuvoivat vielä moneen kertaan miten pysäkiltä kävellään keskukseen. Eli ei se mikään kovin suuri uroteko ollut, mutta jostain sitä pitää aloittaa, kun aluksi vaan käveltiin Babacarin perässä joka paikkaan. ;) Myöhemmin iltapäivällä jatkettiin vielä tätä itsenäistä elämää käymällä kahdestaan tuossa vähän matkan päässä huoltoaseman kaupassa ostamassa pikakahvia ja muuta sellaista.

Muuten on tosi kivaa, mutta olen koko ajan ihan pulassa huonon nimimuistini takia. Minun vain yksinkertaisesti pitää nähdä sama ihminen useamman kerran, ennen kuin osaan yhdistää nimet ja kasvot. Lisäksi kiinnitän huomiota ihan vääriin asioihin, joiden perusteella yritän muistaa kuka kukin on. Sitten kun joku menee ja vaihtaa vaatteita, niin olen taas ihan sekaisin! Kaikkein nolointa on, kun menee esittäytymään jollekin ihmiselle, joka vastaa, että etkö muista minua, mehän nähtiin silloin viime vuonna, kun olit täällä... Olin kuitenkin silloin täällä Santhiabassa vain pari viikkoa, enkä ehtinyt ihan kaikkiin vielä tutustua. No, eiköhän se tästä.

Tänään ei olla tehty oikein mitään muuta kuin istuskeltu ja juteltu ihmisten kanssa. Hanna pelasi monta erää unoa ja pojat huijasivat häntä ja toisiaan minkä ehtivät. :)