Outoa...

Tultiin eilen illalla Santhiabaan monien varikkaiden vaihiden jalkeen, joista Johanna on kirjoittanut omassa osiossaan. Lentokentalle tulo oli aika pelottavaa, mutta onneksi meita oltiin turvallisesti vastassa. En olisi kylla yksin selvinnyt lentokentalta eteenpain; eika pienoiseen kulttuurishokkiin ollut kylla osannut varautua. Tultiin Babakarin kanssa Sunu Ker keskukseen, jossa oleskelemme. Keskus vaikutti todella ihanalta ja kotoisalta ja tuntui niin oudolta seista keskella lattiaa, oli niin epatodellinen tunne. Myos meidan huone ylitti kaikki odotukset; siella oli kaksi sankya, joiden paalla oli hyttysverkot ja tunsin olevani prinsessa kun kommin viimein nukkumaan ja tunsin olevani hyvinkin etoikeutettu, etta olen taalla.

Aamulla herailtiin ja syotiin aamupalaa, jonka jalkeen keskukseen alkoi tulla ihmisia, joista osan Johanna tunsi. Muo vahasen pelotti, kun en ymmartanut oikein mitaan, mutta oli ihan kiva kuunnella vieressa ja tarkkailla tilannetta. Lapset oli ihania ja sai minut kikattelemaan. Mentiin vahan kavelemaan korttelia ympari ja tavattiin taas paljon ihmisia, en kylla muista oikein kenekaan nimea. Mutta ihmiset vaikutti hirmu ystavallisilta, vaikken tajunnutkaan niita laheskaan aina. Babakar lupasi opettaa minulle wolofia ja huomenna saan kuulemma wolofin kieleisen nimen...hassua! Johannan nimi on kuulemma Fatou Diop.

Mutta nyt odottelemaan lounasta, ilmeisesti se valmistuu 15min - 3h kuluttua...

Pitka matka perille

Viime yona paasimme vihdoin viimein perille tanne Santhiabaan, Dakarin lahioon - vuorokauden myohassa aikataulusta. Lento Brysselista Milanoon oli tunnin myohassa, joten myohastyimme jatkolennolta. Se tuli lentoyhtiolle aika kalliiksi, silla odottelimme seuraavaa lentoa vuorokauden verran neljan tahden hotellissa taysihoidolla lentoyhtion laskuun. Se oli kylla ihan hauskaa, vaikka kova hinku olikin jo paasta tanne senegaliin, kun siita on jo melkein viikko kun lahdin Suomesta Brysselin kautta matkaan.

Nyt sitten ollaan taalla vahan hammentyneissa tunnelmissa. Paljon tuttuja ihmisia, maisemia ja tuoksuja, mitka muistan vuoden takaiselta Senegalin-matkalta. Silti on jotenkin outoa ja uutta kaikki. Taalla keskuksessa on tapahtunut huimaa lansimaalaistumista; on tullut wc-pontto, jaakaappi, jopa sangyt vierashuoneeseen!

Myohemmin luvassa lisaa kuulumisia, ehka jossain vaiheessa kuviakin.
Leegi leegi,
Johanna